Lataamo casino on kattavassa pikakasinoiden joukossa melkoinen piristysruiske. Ainakin kun sitä katsoo pohjolan suunnasta. Vaikka se tekee monella tapaa asiat niin kuin muutkin, on se tehnyt monia asioita myös eri tavalla.
Aloitetaan esimerkiksi alustasta. Se käyttää suomalaista Finnplayn alustaa, mutta on kuitenkin rakennettu aivan itse, eli valmista pohjaa ei kuitenkaan ole, mikä tekee siitä hieman omintakeisemman.
Sillä on Viron lisenssi, josta on nopeasti tulossa yksi suosituimmista lisensseistä. Kyseessähän ei ole mikään tusinalisenssi, vaan viranomaiset ovat varmistaneet, että sivustoa pyörittävät myös kykenevät siihen, joten tämä lisää tietysti Lataamon luotettavuutta.
Monilla sivustoilla on suomen kieli, joka saattaa olla huonosti tehty. Lataamossa kieli on laadukasta ja tarjolla on myös erittäin laadukas suomenkielinen asiakaspalvelu.
Teema on kyllä tehty todella hyvin. Lataamollahan viitataan tietysti mielisairaalaan, mutta toivon mukaan kasinolla ei ajatella, että asiakkaat ovat potilaita. Teema näkyy hauskasti niin, että isäntänä kasinolla toimii jonkinlainen hullu professori, joka on toisaalta kulunut, mutta kun sen tekee hyvin, niin se myös näkyy ja kuuluu. Kuten esimerkiksi Lataamon bonus wheelissä, josta pelaajat saavat itselleen myös ensitalletusbonuksen.
Rahat liikuttaa molempiin suuntiin nopeasti ja kätevästi Trustly. Kasinolta olemme kuulleet, että kotiutukset saattavat tulla jopa minuutissa.
Lataamon pelivalikoima kasvaa kokoajan, sillä kun kyseessä on uusi kasino, on tietysti aloitettu hieman pienemmällä määrällä. Se siis kasvaa sitä mukaa kun aikaa kuluu.
Lataamo on luotettava ja turvallinen Trustly Pay N Play casino.
Ehdottomasti, voit myös lukea meidän kokemuksiamme arvostelustamme.
Löydät sivuiltamme Lataamon uuden pelaajan bonuksen, mikäli sellainen löytyy.
Lataamo tarjoaa vain pikakasino kirjautumisen.
Kyllä, Lataamolla voitot ovat verovapaita.